Hevostalli Kekkapää

Puinen hevostalli sijoittuu Pohjois-Espoon maisemallisesti arvokkaaseen maalaismiljööseen. Jyrkkä harjakatto suojaa alleen talliosan lisäksi pihattotilaa, varuste- ja aputilat sekä lantalan. Toiminnot on pyritty pitämään lähellä toisiaan ja käytettävyys helppona. Kaikki rakennuksessa käytetty puu on käsittelemätöntä havupuuta.

Rakennuspaikka sijoittuu maisemallisesti arvokkaaseen Pohjois-Espoon maaseutumaisemaan. Alueen maatalous on merkittävässä määrin myös hevostaloutta. Seudulla sijaitsee paljon pieniä talleja ja ratsastusyhteydet maastoissa ovat hyvät. Hevosten pito mahdollistaa osaltaan peltoaukeiden säilyttämisen nykyisessä viljely- ja laidunkäytössä. Puu on alueelle luontainen rakennusmateriaali.

Rakennus haluttiin sijoittaa suurmaisemalliseen katveeseen; pitkä lape myötäilee metsärinteen suuntaa ja siirtää rakennuksen harjaa puuston sisään. Maisemallisten etujen lisäksi tällä luotiin ulkotiloihin tuulikatveita alueella vallitsevilta lounaistuulilta. Massoittelu perustuu jyrkkään epäkeskiseen harjakattoon, jonka alle kaikki keskeiset toiminnot on sijoitettu.

Rakennuksen toiminnallisessa suunnittelussa on erityistä huomioita kiinnitetty arkitoimintojen helppouteen ja rakennusosien kestävyyteen. Hevostoiminnassa arkiaskareet ovat toistuvia; ruokinnan, siivouksen ja hevosten hoidon järjestelyiden jouhevuus on keskeistä. Pihatto ja talli kytkeytyvät suoraan hevosten metsätarhaan, hoitopaikat ovat monikäyttöisiä ja lähellä, lantala avautuu suoraan karsinoista ja pihatosta, kenttä ja yhteydet maastoreiteille sijaitsevat pihapiirissä; turhia askeleita on pyritty välttämään.

Kaikki vaakarakenteet ja verhoukset on toteutettu havupuusta. Välipohjarakenne on liimapuuta, johon on suoraan kiinnitetty järeä lattialankutus. Tällä on saavutettu yksinkertainen rakenne, huonekorkeutta ja luontaista lämmön kerrostumista. Puuristikkorakenteinen yläpohja on selluvillaeristetty ja harjalta tuulettuva. Julkisivuissa ja sisäverhouksissa on käytetty tukevaa pontattua kuusilautaa. Hevosten suoralle kulutukselle alttiit karsinoiden ja pihaton osat ovat pääosin terästä tai betonia.

Käsittelemätöntä puuta on käytetty paljon sisäverhouksiin myös puun hygroskopisten ominaisuuksien takia. Tallitilassa kosteusvaihteluiden hallinta ja ilmanvaihdon toimivuus ovat tärkeitä hevosten hyvinvoinnissa. Ilmanvaihto on pääosin painovoimainen, lisänä on koneellisen poiston tehostusmahdollisuus. Tallitilat lämpenevät hevosten hukkalämmön lisäksi ilmalämpöpumpulla, jolla pystytään tarvittaessa vähentämään kosteutta.

Lyhyesti
Sijainti: 
Espoo
Rakennuttaja/Tilaaja: 
Yksityinen
Koko: 
Tilavuus: 350 m3, Kerrosala: 60 m2
Rakennesuunnittelu: 
ET Suunnittelu Oy
Erikoissuunnittelu: 
Sähkösuunnittelu: JT-Sähkötekniikka Oy, LVI-suunnittelu: Hevacplan Oy